lauantai 24. syyskuuta 2011

Mätsäreissä.

Pieni mätsärikuume on noussut mulle joten nyt ollaan oltu viime viikonloppuna ja täään mätsäreissä. Murun kanssa olen molemmissa ollut, koska Mimmi ei oikein niistä hommista tykkää. Viime viikonloppuna oltiin PUN4 ja tänään sitten PUN. ei sij ja JH4 (= Tyytyväisiä ollaan molemmista.



sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Kesäloma

Tosi ihanaa, kun on kesäloma ja ei tarvii miettiä mitään koulujuttuja vaan saa olla ihan rennnosti koirien kanssa ja tehdä kaikkea kivaa. Nyt meillä on suunnitelmissa lähteä vähän pidemmäksi ajaksi keskisuomeen, sukulaisten luo. Huomenna olisi tarkoitus lähteä aamusta, koirat tietysti mukana. Tein molemmille tytöille viilennysviitat, jos tulee helteitä niin voi kastella ja laittaa päälle. Matkalla ajateltiin myös poiketa idea parkissa, ja siellä on semmonen liike kun fifi et fido, niin jospa sieltä jotakin kivaa löytyisi koirille, ja myös hyödyllistä, sillä ainakin pelastusliivit täytyy ostaa : D Hyvää kesää taas kaikille ja pitäkää mukava juhannus! (=



torstai 9. kesäkuuta 2011

Kuulumiset

Meille kuuluu taas todella hyvää. Hellettä riittää ja aurinko paistaa. Kovin pitkiä lenkkejä ei oikein voida käydä, mutta toiset tykkää makoilla tramboliinin alla varjossa. Tässä kuumuudessa on kyllä sekin hyvä puoli että Mimmi ja Muru ei jaksa niin paljon haukkua ohikulkijoille : D. Eilen annoin tytöille jääpalat mutusteltaviksi, ja molemmat tykkäsi tosi paljon kun viilensi kivasti.

Näinä päivinä olisi myös tarkoitus trimmata Mimmiä ja Murua, turkit kun on päässyt vähän kasvamaan pitkiksi.

Ja niin, Murulla alkoi eilen juoksut, 11 kk vanhana. Toinen ei oikein osaa itse pitää itseään siistinä joten saa olla housut jalassa. Eipäs tässä muuta kuin että hyvää kesää kaikille :)!

lauantai 7. toukokuuta 2011

Kevät kuulumisia

Täällä on ollut nyt mulla pientä paussia, mutta nyt on jo aika kirjoittaa kuulumisia : )

Meille kuuluu taas tietenkin hyvää, koirat on samoja pieniä energia pakkauksia kun aina ennenkin. Ulkomuoto vaan on molemmilla muuttunut. Mimmi ja Muru on siis trimmattu kesää varten, myös Murun turkki jota ei näyttelyissä hyväksytä trimmattuna. Emme kuitenkaan aio käyttää Murua näyttelyissä, joten koiran hyvinvointi menee siksi etu sijalle. Toisella kun oli niin kamalan kuuma siinä paksussa turkissa.
 Lenkillä ei aina taas mene niin hyvin, sillä tytsyt ovat alkaneet räksyttää toisille koirille, jonka seurauksena oon ruvennu käyttämään niitä eri aikaan lenkillä. Kun Mimmi ja Muru on molemmat mun kanssa yhtä aikaa lenkillä, jokainen koira pitää haukkua, mutta kun käytän niitä erikseen, huomio pysyy vain minussa. Paras tapa on siis vissiin käyttää niitä eri aikaan lenkillä kunnes molemmilla on käytöstavat kunnolla hallussa : ) Eipäs meille nyt tällä erää muuta. Yritän nyt taas ruveta päivittelemän vähän useammin. ; )

torstai 3. helmikuuta 2011

Kuulumista

Mimmin ja Murun kanssa ollaan harjoteltu nyt paljon erilaisia temppuja. Mimmin kanssa kaikki sujuu todella hyvin myös ilman käsimerkkejä, mutta Murun kanssa on vielä pientä hiomista peruskäsyissä. Muru kyllä tekee kaiken mitä pyydetään, mutta siinähän se ongelma lieneekin kun Muru tekee kaiken aivan yli innokkaasti, niin että jos sanoo käskyn "istu" ,niin se ensiksi nousee ylos ja huitaisee tassulla kättäni, ja sitten vasta istuu. Tuota pahaa tapaa yritän juuri parhaillaan saada pois.

Huomaa kyllä että Mimmi ja Muru molemmat tykkäävät koulutuksesta. Aina kun toinen koira kuulee että toista koulutetaan jossain niin heti pitää tulla siihen että minäkin haluun koulutusta.

Hyvää kuuuluu muuten : ) Kuvia voisin vielä jossain vaiheessa tänne lisätä.

maanantai 31. tammikuuta 2011

Päivittelyä

Mimmille ja Murulle kuuluu taas jälleen hyvää. Äsken oltiin lenkillä Sulo kääpiövillakoiran kanssa. Oli todella kiva ja luminen lenkki. Niin ihmiset kuin koiratkin nauttivat. : )
Mimmi olisi kovassa trimmauksen tarpeessa, mutta en ole löytänyt hyvää trimmaajaa vielä täälltä läheltä. Mutta jos joku tietäisi hyvän cairni trimmaajan, niin mulle voi kertoa vaikka kommentilla. Eli trimmaajaa kaipailisin siis Riihimäki-Hyvinkää alueelta.

Tänään huomasin, kuinka Mimmillä ja Murulla on selkeä arvojärjestys, ja sitä myötä ne tulevatkin niin mainiosti toimeen. Tottakai kun Mimmi on vanhempi niin se on pomo. Kun Muru söi luuta, ja Mimmi meni siihen Murun viereen seisomaan, ja heilutti häntäänsä, niin Muru luovutti luunsa Mimmille ja lähti pois :D Hassuja ne on. Mutta saa olla kyllä tyytyväinen siihen, että vaikka täällä talossa asustaa kaksi naaras koiraa, niin yhtäkään tappelua emme ole vielä kokeneet. Ne on niin neitejä.
Loppuun lisään vielä vähän kuvia:















perjantai 7. tammikuuta 2011

torstai 6. tammikuuta 2011

Mäntsälän mätsäreissä 6.1.2011 ja vähän kuulumisia.

Ajateltiin lähteä Mäntsälään mätsäröimään jälleen, kun mätsäri kuume oli taas niin korkealla. Kivaahan taas oli ja innolla odotellaan taas seuraavia mätsäreitä. Murua siis käytän ainoastaan, koska Mimmi stressaantuu niin suuresta hälinästä, joten on parempi jättää se kotiin. : )   Meni todella hyvin. Olin Murun käytökseen erittäin tyytyväinen. Ei nukkunut koko aikana ollenkaan, mutta silti jaksoi keskittyä loppuun asti. Saatiin ensin punainen nauha, mutta ei sijoituttu. Silti olen kyllä ylpeä Murusta.

Yöllä heräsin kolmen  aikoihin siihen, kun Muru oksentaa. Säikähdin vähän että mikä sillä mahtaa olla, mutta sitten löysinkin oksennuksen seasta Mimmin sinisen pienen "pompulan" joita siis käytetään silloin tällöin Mimmillä jotta se näkisi lettinsä alta. Varsinkin nyt kun Mimmillä on vähän pidemmässä kunnossa naama turkki. Mutta tosiaan semmoinen sitten löytyi sieltä seasta ja suoraansanoen helpotuin, ettei se ollut mikään koirien vatsatauti vaan ponnari. Irronnut varmaan kun Mimmi ja Muru ovat leikkineet. Murulla kun on semmoinen tyyli että se vetää aina toisten koirien naamakarvoja (jos niiltä semmoisia siis löytyy : D)

Muuten meille kuuluu taas todella hyvää : ) Mimmin kanssa ollaan tosi paljon treenailtu erilaisia temppuja. Varsinkin hyppy- temppu on Mimmin mieleen. Siinä se siis hyppää renkaan läpi, jonka teen mun käsillä. Mimmin tyyli on hypätä tasajalkaa, joten se näyttää kun Mimu lentäisi ilmassa. Murun kanssa myös temppuja harjotellaan, mutta enimmäkseen nyt vielä kuitenkin perus käytöstapoja.

Valitettavasti nyt ei ainakaan vielä ole yhtään kuvia mätsäreistä.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Mätsäreitä

Tänä vuonna yritetään käydä mätsäreissä mahollisimman paljon : ) Näihin olisi ainakin tarkotus mennä:

Mäntsälä, 6.1.2011
Asikkala, 22.1.2011
Helsinki, 17.4.2011

Enempää meille sopivaa en löytänyt ainakaan vielä, mutta niitä varmasti vielä tulee lähempänä kevättä. Lisäilen sitten aina kun tulee tietoon.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Uusia kuvia

  




Siinä muutama kuva Mimmistä ja Murusta : )

Murun yllätys

Murulla on paha tapa hajottaa kaikkea pehmeää, mikä on helppo pureskella suussa. Oli se sitten lankakerä tai puhelimen laturin johto. Eilen illalla törmäsin taas mukavaan yllätykseen kun Muru oli hajottanut pesusienen. Ja tietysti Murumaisesti pieniksi muruiksi. Onneksi tuo paha tapa on kuitenkin nykyään aika harvinaista, eikä Muru hajota mitään silloin kun en itse ole kotona. Mutta välillä kyllä saa todella mukavia yllätyksiä vastaansa. ; )